Lehtoniemi
Lehtoniemen kaupunginosa on lähinnä keskustaa oleva Saaristokaupungin alue. Länsiosasta Kärängästä etäisyys torille on vain 4 km. Rautaniemen ja Lehtonimen rajalta, Keilankanavalta etäisyys on noin 5,5 km. Lehtoniemi on samalla etäisyydellä Kuopion keskustasta kuin Särkilahden alue Särkiniemen eteläpuolella. Lehtoniemeen rakennetaan palveluja kuten koulu, kauppa, päiväkoti sekä seurakunnan ja vapaa-ajan tiloja.
Lehtoniemen asuntorakentaminen käynnistyi 2007 kanavan varressa, johon valmistuvat Kuopion korkeimmat kerrostalot 2009. Pääosa rakennettavista asunnoista on kerrostaloasuntoja. Huomattava osa asunnoista on rivitaloasuntoja, lisäksi täydennysrakentamisella asuntoja syntyy myös omakotitaloihin. Valmiiksi rakennettuna Lehtoniemessä on asuntoja noin 3200 ja asukkaita noin 5700.
Vuoden 2010 asuntomessualue on myös Lehtoniemessä, 400 metrin päässä kanavalta.
Rautaniemi
Rautaniemi on omakotitalojen päärakentamisalue Saaristokaupungissa.
Lehtoniemeen ja kaupungin keskustaan vievän Lehtoniementien varteen on osoitettu alueita rivi- ja kerrostalorakentamiseen, muualla Rautaniemessä alueet on tarkoitettu omakotirakentamiseen. Osa tonteista on omarantaisia, ne ovat pääosin yksityisten omistuksessa. Rautaniemeen tulee kaiken kaikkiaan asuntoja noin 2600 kpl. Asukkaita tulee enimmillään olemaan noin 4600.
Vuoden 2010 jälkeen Rautaniemi yhdistyy Pölläkänsalmen ylittävällä siltayhteydellä Savolanniemeen.
Savolanniemi
Savolanniemi on Saaristokaupungin rivitaloasuntojen rakentamisen pääaluetta. Useissa rivitalokohteissa asunnot ovat yhdessä tasossa.
Savolanniemen rakentaminen alkoi vuonna 2002 omarantaisilla Etelärannankadun omakotitaloilla. Vuodesta 2003 lähtien rivitalorakentaminen on ollut jatkuvaa. Osa rakennettavista rivitalokohteista on omarantaisia.
Savolanniemeen tulee kaiken kaikkiaan asuntoja noin 1300 kpl. Asukkaita tulee enimmillään olemaan noin 3200.
Pirttiniemi
Pirttiniemi on Saaristokaupungin eteläisin kaupunginosa. Ylä-Pirttiniemi on jo rakennettu. Ala-Pirttiniemi on suunniteltu rakennettavaksi vuosien 2012-13 tienoilla. Kaikki rakennettavat asunnot ovat pientaloasuntoja. Valtaosa asunnoista tulee olemaan omakotitaloja. Asuntoja Pirttiniemessä tulee olemaan noin 450 kpl ja asukkaita noin 1200.
Keilanranta
Saaristokaupungin palveluiden painopiste tulee olemaan Keilankannassa Lehtoniemen puolella. Sinne valmistuvat päiväkoti loppuvuodesta 2009 (toimii myös asuntomessutoimistona), kauppa 2010 sekä koulu 2011. Keilankannan aikoinaan moreenilla täytetty kalliorepeämä on avattu kanavaksi, jonka yli kulkevan sillan alikulkukorkeus on 16 metriä.
Saaristokatu
Saaristokadun n. 1,5 km:n vesistöosuus rakennettiin vuosina 2006-2008
ympäristöystävällisenä maisemakatuna. Ajonopeudet ovat alhaisia ja kadun
mitoituksessa oleellinen osa on kevyen liikenteen huomioiminen. Katu tarjoaa
myös juohevan bussiyhteyden Saaristokaupungista keskustaan.
Saaristokatuun kuuluu neljä siltaa, yhteensä 500 metriä, sekä 900 metriä
matalaa pengerkatua, joka myötäilee pienimittakaavaista saaristoa. Kaupungin
puoleisten siltojen alikulkukorkeus tulee olemaan 3-6 metriä. Korkeampi
laivaväylä kulkee Keilankanavan kautta.
Vesielementti tulee entistä useamman kuopiolaisen ulottuville työmatka- ja virkistysliikkumisessa. Saaristokatu lyhentää välimatkan keskustaan 4-9 km:iin. Parhaimmillaan matka lyhenee eteläisiltä asuntoalueilta yli 10 km entiseen verrattuna.
Saaristokatu avattiin liikenteelle lokakuussa 2008.